keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Terveiset Prahasta!




 Tulimme pienelle parisuhdelomalle mieheni kanssa tänne Prahaan. Olin kuullut monelta miten hieno paikka tämä on ja aluksi taksin ajaessa lentokentältä hotellille kyllä petyin. 
Mutta kun lähdimme iltasella kiertelemään, keskusta ja vanha kaupunki olivat upeita! Nyt jouluvalot tekevät vielä paikasta erityisen romanttisen ja täällä on iltasellakin auki suloisia pikku ruokakojuja ja kylmällä ilmalla on mukava juoda katuja kierrellessä kupponen kuumaa viinijuomaa.
Muuten Praha on minusta semmonen surullisen näköinen rotankolo päivänvalossa;
vanhat, alunperin mahtipontiset rakennukset ollaan annettu rappeutua. Kierrellessä kuitenkin näkee, että täällä on joskus eletty nousukautta ja katukuva on silloin ollut varmasti henkeäsalpaavan kaunis.
Suosittelen kuitenkin tätä esimerkiksi pitkän viikonlopun lomapaikaksi pariskunnalle. 


                      
 Prahasta en kirjoittele tämän enempää, mutta olihan mulla asiaakin!

 Nimittäin 2.1 tämä mamma alkaa kirjoittamaan KIDEblogit-portaalin alla ja olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta ja tässä voisi puhua jopa haasteesta omalla kohdallani. 
Odotan itseltäni paljon ja toivon, että saan tehtyä teille mielenkiintoisia postauksia! 
Vuoden alusta kirjoitan blogiini juttuja ainakin kaksi kertaa viikossa. Tämä on siis hyvä asia teille lukijoillekin, jotka olette seuranneet blogiani uskollisesti vuosia, niin epämääräiseen tahtiin kuin olen postaillutkin ;)



Mutta nyt huomio huomio!
 KIDEblogi-portaalin lanseeraustilaisuus on Tampereella 12.1.2013 paikkana Bistro Pannu&Huone ja KYMMENEN blogien lukijaa pääsee mukaan!
Kyseessä on coctail-tilaisuus, jossa tarjolla ruokia ja juomia. Mukana on myös ihonhoito- ja meikkiopastusta sekä Putiikki rannalla -liikkeen tuotteista -20%
Ja hei, olemmehan me kaikki KIDEblogien kirjoittajat siellä myös!
Osallistumisohjeet annetaan KIDEblogien virallisella facebook-sivulla pian ja nyt kannattaa käydä kurkkimassa siellä lähipäivinä, jos haluaa päästä mukaan!





Moni on kysellyt multa, että mitä se siirtyminen tarkoittaa ja mikä se portaali oikein on? 

Portaali on sivusto, jonka alta löydät joukon erilaisia blogeja. KIDEblogeissa kaikki kirjoittajat ovat äitejä ja useimmat näistä blogeista ovat myös äitiysaiheisiakin. 
Tämä blogi löytyy uuden osoitteen alta 2.1, mutta vanhat postaukset tulevat mukana ja saan edelleen kirjoittaa aiheista, jotka minua kiinnostaa. Portaalissa siis blogien sisällöstä päättävät kirjoittajat itse ja homma pysyy aitona.

 
 
 





4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että olette päässeet kahdestaan reissuun! Kotinne näyttää todella kauniilta :)

    Tytöille synttäri onnittelut ja halipusut <3

    Heidi-täti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos ihana Heidi-täti <3 Toivottavasti nähdään pian!

      Poista
  2. Mukavaa et ootte päässy nauttiin toistenne seurasta :) enpäs muistanutkaan että olet noin kaunis! Pitää tulla jonnen kanssa sinne etelään kesällä, sillä mulla leikataan tuo nilkka tammikuussa ja sit alkaa kuntoutus. Terkkuja tytöille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla <3 Olette tervetulleita! Ja kiitos kiitos, kyllä valvominen näkyy jo naamassa mutta yritetään voidepurkkien avulla pysyä suht nuorena! ;) Soitellaan pian!

      Poista